31/03/2022

Tulevaisuuden ammattilaiset

Teollisuuden ja rakentamisen projekteista vankan kokemuksen omaavalla Rentop Oy:lla riittää työnsarkaa. Yritys on tullut tunnetuksi nostotöiden hallinnasta. Yritys toimii maailmanlaajuisesti.

– Valmistaudumme parhaillaan tulevaan kauteen työvoiman rekrytoinnin ollessa koko ajan käynnissä. Tällä hetkellä työllistämme hiukan alle 200 nostamisen ammattilaista. Kansainvälistymme vauhdilla. Aukaisimme vastikään Puolaan toimiston, ja olemme laajentaneet liiketoimintaamme myös Portugaliin ja Ranskaan. Viimeisimpänä olemme kartoittaneet Belgian markkinoita, kertoo yksi yhtiön perustajista toimitusjohtaja Markku Lehkonen.

Vaikka Rentop laajenee ulkomailla, haluaa se lisätä liiketoimintaansa myös Suomen markkinoilla. Lehkonen toivoo, että Rentopin laadukkaat asiantuntijapalvelut ja suomalaiset nosturiyritykset kohtaisivat tulevaisuudessa yhä enemmän.

Kasvu vaatii toiminnan kehittämistä

Rentop on olemassaolonsa aikana toiminut muun muassa metalli-, metsä-, bio- ja energiateollisuuden parissa. Kasvu on ollut voimakasta etenkin tuulivoimateollisuudessa, sillä uusiutuvaan energiaan satsataan nyt globaalisti. Myös rakennusteollisuuden projektit ovat työllistäneet Rentopin ammattilaisia viime aikoina.

Nopean kasvun aikana käytännön ja hallinnon arkiprosessien on oltava kunnossa ja kehityttävä kasvun rinnalla, jotta Rentop pystyy palvelemaan entistä paremmin nostamisen ammattilaisiaan. Toiminnan kansainvälistyessä omat haasteensa tuovat muun muassa maiden erilaiset verotuskäytännöt. Työntekijät eivät ole Rentopille pelkkiä numeroita, vaan alan huippuammattilaisia. Arvostuksen tulee näkyä heidän suuntaansa.

Luotettu nosturikuljettajien välittäjä

Rentop operoi koneita kurottajista aina markkinoiden suurimpiin ristikkonostureihin. Kysynnän kasvaessa alalle tarvitaankin uusia tekijöitä. Nostoala on kehittymässä tulevaisuudessa siihen suuntaan, että huippuasiantuntijoista koostuva henkilöstöresurssi hankitaan yhdestä paikasta. Perinteinen malli, jossa nosturiyritys työllistää omat kuljettajansa, on katoamassa.

– Maailmalla verkostomainen malli on jo yleistä. Suomi tulee tässä hieman jälkijunassa. Rentop on ollut mukana juurruttamassa uutta mallia Suomeen, Markku selventää.

Nostoalalla nostureiden koko kasvaa kasvamistaan. Suuremmat ajoneuvonosturit tulevat näyttelemään yhä suurempaa roolia tulevaisuuden rakennusteollisuudessa. Syy on yksinkertainen. Teollisuuden kappaleita on alettu valmistamaan mahdollisimman suurina elementteinä, jotka erikoiskuljetuksin tuodaan rakennustyömaille, kuten voimalaitoksille. Tämä vaatii jämerää nostokapasiteettia. Jämerä nostokapasiteetti vaatii edelleen yhä ammattimaisempaa nostamisen hallintaa.

– Koulutamme yhteistyössä Kurko Academyn kanssa uusia nosturiajoneuvojen kuljettajia. Kursseja järjestetään läpi vuoden. Olemme olleet mukana kehittämässä ensimmäisinä Suomessa ainutlaatuista nosturikuljettajakoulutusta. Koulutukset kestävät neljästä kuuteen kuukautta. Mikään taho ei ole aiemmin näin laajaa kurssitusta järjestänyt, Markku toteaa.

We are the Rentopians

Rentopin kuljettajien työhistoria voi olla moninainen. Oli tausta millainen tahansa, hyvältä kuljettajalta vaaditaan rauhallisuutta, harkintakykyä, oma-aloitteisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Yrityksessä on hyvä yhteishenki.

– Aikaisempaa työkokemusta ei tarvita, asenne ratkaisee. Jos raskaiden koneiden käyttö kiinnostaa, rohkeasti mukaan vaan. Työ on vaihtelevaa, välillä haastavaakin. Työntekijän on mahdollista vaikuttaa omaan urakehitykseensä, oli kyse sitten perustekemisestä tai oman uran rakentamisesta. Palkkaus rakentuu työtehtävien mukaan. Mahdollisuus on päästä hyville ansioille ja näkemään maailmaa yhdessä suurimpien nostoalan yritysten kanssa, Markku kommentoi.

Toki jokaisessa työssä on omat varjopuolensa. Työaika voi olla melko epäsäännöllinen. Silloin mennään, kun tarvetta on. Tämä ei ole klo 8-16 -työskentelyä.